Kaverikoirakurssi Kajaanissa 30.11.-1.12.2024

10.10.2024

Kiinnostaisiko sinua kaverikoira-toiminta?Kaverikoiraohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esimerkiksi lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa asumisyksiköissä, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa.

Toiminta on vapaaehtoista ja palkatonta, eikä koirakoille makseta kulukorvauksia. Kaverikoiratoiminnassa huomioidaan osapuolten turvallisuus ja mukavuus yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Kaverikoiratoiminnan lähtökohtana on, että kohtaamistilanteesta nauttivat ja saavat hyvän mielen kaikki osapuolet: asiakas, koiranohjaaja ja koira.

Kennelliitto rekisteröi Kaverikoira-tavaramerkin Patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH) 15. syyskuuta 2005. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana noin 1 400 koirakkoa.

Kaverikoiratoiminta tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaan elämänlaadun parantamiseen ja vaikuttaa sitä kautta positiivisesti ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Kaverikoira-nimeä voivat käyttää ainoastaan Kennelliiton ryhmissä toimivat koirakot. Kennelliiton kaverikoirat tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista ja kaverikoiraohjaajan nimikyltistä.

Kennelliiton kaverikoiratoiminta määritellään eläinavusteiseksi toiminnaksi. Eläinavusteinen toiminta on useimmiten koirien avulla tapahtuvaa vapaaehtoista toimintaa, jossa toimijat ovat saaneet vähintään perehdytyksen ja sen käytyään saaneet valmiuden vierailla erityisryhmien luona koulutuksellisista tai virkistyssyistä.